
Olen seurannut Nelosen Maria! -talk show’ta ensimmäiseltä kaudelta asti. Röökimuija ja Naisen kanssa -sarjakuva eivät oikein naurata, mutta Marian persoona ja mielenkiintoiset vieraat ovat lämmittäneet mieltä. Maria uskaltaa kysyä vierailtaan asioita, joita muut eivät kehtaa lausua ääneen, ja on tähän asti vaikuttanut fiksulta tyypiltä.
Eilisen jakson perusteella Maria vaikutti valitettavasti kaikkea muuta kuin symppikseltä ja fiksulta. Vieraina olivat kirjailija Sofi Oksanen ja Täällä Pohjantähden alla -elokuvan ohjannut Timo Koivusalo. Maria ei jättänyt arvailujen varaan, mitä heistä ajatteli. Sofi Oksasta hän myötäili ja kiitteli haastattelun alusta loppuun. Kirjailija sai rauhassa puolustella sanomisiaan tanksalaisessa televisio-ohjelmassa, haukkua lehdistön ja morkata suomalaisia miehiä vielä vähän lisää.
Timo Koivusalo sai Marialta kottikärryllisen kuraa niskaansa. Maria syytti, että Täällä Pohjantähden alla -elokuvasta puuttuu sanoma ja ote nykypäivään. Kun Koivusalo kysyi, onko Maria nähnyt elokuvaa ollenkaan, juontaja vastasi: “Ei mulla oo aikaa kattoo kolmen tunnin leffoi”.
Hetkinen. Jos talk show’n aiheeksi on valittu tietty elokuva, eikö sen katsominen olisi työn puolesta varsin suotavaa, etenkin jos elokuvan aikoo teilata täysin? En ole Koivusalon suurin fani itsekään, mutta elokuvan haukkuminen sitä edes näkemättä on kohtuutonta. Onneksi Koivusalon kantti kesti loppuun asti ja hän tarjosi huonoista lähtökohdista huolimatta ohjelman parhaat hetket.
Katso uusin Maria! Ruutu.fi -palvelusta ja kerro, millaisia ajatuksia se herätti!
Kuva: Marian nettisivut












