Hyvän mielen viihdeblogi Facebookissa
Joko tunnet Lisbeth Salanderin?

Lisbeth Salander on 24-vuotias ruotsalaistyttö, erakko ja huippulahjakas hakkeri. 150-senttisen neropatin taitoja tarvitaan, kun uhkarohkea toimittaja Mikael Blomkvist alkaa selvitellä vuosikymmenien takaista murhaa. Yhdessä Lisbethin kanssa hän kaivaa päivänvaloon salaisuuden, jonka luultiin iäksi unohtuneen. Vaan kuka Lisbeth oikeastaan on, miksi hän ei luota virkavaltaan ja miksi hän vihaa niin kiivaasti miehiä, jotka vihaavat naisia?

Menestysteokset julki vasta kirjailijan kuoltua

Parivaljakko Salander & Blomkvist on monelle suomalaiselle tuttu. Hahmojen takana on edesmennyt ruotsalaiskirjailija Stieg Larsson, jonka Millennium-dekkarisarjaa kaksikko tähdittää. Salanderin ja Blomkvistin seikkailut komeilevat Suomen luetuimpien kirjojen listoilla viikosta toiseen. Vauhdikkaasti etenevistä dekkareista on tehty myös elokuvia, joista tuorein pyörii teattereissa parhaillaan.

Millennium-trilogian tausta on yhtä kiinnostava kuin itse tarinat. Kirjailija Stieg Larssonin (1954-2004) teokset julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Sydänkohtaukseen menehtynyt mies ennätti tehtailla neljänteen osaan parisataa sivua, mutta keskeneräistä kirjoitusta ei julkaistu. Alun perin kymmenosaiseksi kaavailtu kirjasarja jäi trilogiaksi.

Kukas ne nyt sitten kirjoittikaan?

Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, onko kaiken takana sittenkin nainen. Larssonin avopuolison, Eva Gabrielssonin, uskotaan vaikuttaneen hyvin paljon menestysdekkareiden sisältöön. Kolmenkymmenenkahden vuoden aikana pariskunnan arvot ja kirjoittamistavat alkoivat muistuttaa toisiaan niin paljon, että he menivät välillä itsekin solmuun:

“On vaikea nähdä mikä oli vain Stiegiä ja mikä vain minua Millenniumin kielessä, sisällössä ynnä muussa”, Garbrielsson avautui eräässä sähköpostikeskustelussa.

Larssonin entinen toimittajakollega Anders Hellberg väitti, että Gabrielsson on kirjoittanut kirjat kokonaan. Kollega ei uskonut kokemuksiensa perusteella, että Larssonin kirjoitustaidot riittäisivät Millenniumin tekstin tuottamiseen. Garbrielsson kiisti väitteet ja korosti, että oli toiminut vain puolisonsa oikolukijana ja ehdottanut muutamia muutoksia.

Niin tai näin, en voisi kuvitella parempaa tapaa viettää pakkaspäivää kuin nököttämällä sohvannurkassa Larssonin kirjojen parissa. Jos et tunne vielä Lisbeth Salanderia, ei kun kipin kapin kirjakauppaan ja elokuviin!

Kuva: weirdscience.se

Jaa juttu:

  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • LinkedIn
  • Live
  • MySpace
  • Technorati
  • Twitter
Menestyskirjailija Marian Keyes sairastui masennukseen

Purevista chick lit -romaaneistaan tuttu Marian Keyes, 46, paljasti nettisivustonsa tuoreessa uutiskirjeessä, että on sairastunut masennukseen. Irlantilaiskirjailija on kokenut depressiivisiä kausia myös aiemmin, mutta nykyistä olotilaansa hän kuvailee pahimmaksi tähän mennessä.

En pysty syömään, nukkumaan, kirjoittamaan, lukemaan tai puhumaan kenellekään. Pahinta on, ettei tämä tunnu loppuvan koskaan.

Lisätuskaa aiheuttaa syyllisyys siitä, että monien silmissä Keyesin elämä on kerrassaan täydellistä. Hän on menestynyt työssään, elää onnellisessa parisuhteessa ja elämän luulisi olevan silkkaa auringonpaistetta. Masennus on kuitenkin sairaus siinä missä diabetes, eikä sen puhkeamisella ole välttämättä mitään tekemistä ulkoisten olosuhteiden kanssa. Keyes pelkää, etteivät toimittajat ymmärrä tilannetta:

Toimittajat varmasti kyseenalaistavat, mikä oikeus minulla on valittaa, kun maailmassa on ihmisiä, joiden asiat ovat oikeasti huonosti. Siksi en jatkakaan aiheesta tämän enempää. Tiedän, että ajat ovat vaikeita ja monen elämä on mennyt kokonaan pilalle talouskriisin takia. Toivon, että voisin helpottaa heidän tuskaansa.

Toivottavasti Keyes selviää voittajana vaikeasta tilanteesta ja onnistuu purkamaan pahan olonsa vaikkapa uuteen kirjaan. Keyesin toipumista odotellessa fanit voivat nautiskella kirjailijan uusimmasta teoksesta Tuiki, tuiki Tähtönen. Sen suomenkielinen käännös julkaistaan tänä vuonna.

Jaa juttu:

  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • LinkedIn
  • Live
  • MySpace
  • Technorati
  • Twitter
Twilight-kirjailija Stephenie Meyer vierailee Oprah-show’ssa

newmoon

Twilight-saagan kirjoittaja Stephenie Meyer nähdään pian Oprahin haastateltavana. Ujo menestyskirjailija ilmoitti nettisivuillaan, että on viimein päättänyt antaa haastattelun ja haluaa tehdä sen mahdollisimman näyttävästi. Isommin ei haastattelua voisi hoitaakaan kuin maailman vaikutusvaltaisimman talk show -emännän sohvalla. Meyerin haastattelu esitetään Yhdysvalloissa 13.11. eli tämän viikon perjantaina.

Aion pitää YouTubea tiukasti silmällä, mutta toivon, ettei mormonitaustainen kirjailija aio heristellä sormeaan teiniromanssien (ja esiaviollisten suhteiden) vaaroista. Rohkeimpien spekulaatioiden mukaan koko Twilight-saagan kantava ajatus on nimittäin mormonitaustainen seksivalistus – kertoohan tarina erikoisessa perheyhteisössä asuvasta vampyyripojasta, joka yrittää kaikin keinoin hillitä lihallisia himojaan. Romanssi teinihupakko Bellan kanssa aiheuttaa harmia ja vaaratilanteita sitä mukaa, mitä pidemmälle suhde etenee. Toisaalta, jos kaikkia romanttisia tarinoita seuraisi samalta kantilta, myös Romeo ja Julia vaikuttaisi propagandalta.

Twilight-saagan toinen osa Uusikuu saa Suomen ensi-iltansa 20.11.

meyer

Sisältääkö Twilight-saaga mielestäsi mormonipropagandaa?

View Results

Loading ... Loading ...

Kuva: perezhilton.com

Related Posts with Thumbnails

Jaa juttu:

  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • LinkedIn
  • Live
  • MySpace
  • Technorati
  • Twitter