Hyvän mielen viihdeblogi Facebookissa
Conan O’Brien väistyi Jay Lenon tieltä -moraalisena voittajana

im-with-coco

Conan o’Brien on jo vuosikausia ollut suosikki-talk show -juontajani. Suomi-jaksoille nauroin vedet silmissä ja melodramaattisesta Cody-vampyyrista riitti riemua iltakausiksi. Tonight Show’n isännyydestä olin suorastaan innoissani. Ei liene vaikea arvata, olenko Team Coco vai Leno, nyt kun NBC siirsi kalpean punapään syrjään leuka-Lenon tieltä.

Sen sijaan, että  Conan olisi hipsinyt vähin äänin kulissien taakse häpeämään, hän rienasi NBC-kanavan johtoa säälimättä  viimeisissä jaksoissaan. Hän kauppasi Tonight Show’ta sekä itseään craigslist.org:ssa, lauloi solvauslauluja  ja aneli vierailtaan neuvoja ja työpaikkoja. Tempauksillaan Conan nosti katsojalukunsa korkeammalle kuin koskaan ja tiivisti fanijoukkonsa rivejä entisestään.

Tonight Show with Conan O”Brien nähtiin Yhdysvalloissa eilen viimeistä kertaa, mutta Suomessa jaksoja riittää vielä keskiviikkoon asti. Koska Conan poistui ohjelmasta hurraahuutojen saattelemana (todennäköisesti suoraan Fox-kanavalle), en minäkään jää tilannetta  harmittelemaan. Sen sijaan julistan Conan O’Brien Show’n vuosisadan talk show’ksi -siitä riippumatta, onko ajankohta Late night, Tonight vai vaikka Next Year. I’m with Coco!

conan2

coco

conan1

Kuvat: I’m with Coco Fan Art (Facebook)

Related Posts with Thumbnails

Jaa juttu:

  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • LinkedIn
  • Live
  • MySpace
  • Technorati
  • Twitter
2 Comments
  1. Conan taisi sittenkin olla mainstreamyleisölle liian räväkkä. Ainakaan muuta syytä en ole Conan-vastarinnalle keksinyt. Sai Conan oikein kunnon kultaisen kädenpuristuksen mukaansa NBC-yhtiöiltä.

  2. Onneksi Conan piti omasta linjastaan kiinni loppuun asti, vaikkei se massoja niin miellyttänytkään. Ihan kauheinta olisi ollut, jos Conan olisi heittäytynyt Lenon tylsistelylinjalle ja kosiskellut sillä NBC-kanavan puolelleen.